13.4.2014

Minun Top 5 lista

Satu Koo haastoi minut  kertomaan minun top 5 listan. Aiheiksi sain kaupunki, lemppariruoka, sisustuksen kulmakivet, haavelista ja hyväksi koettuja vinkkejä elämänvarrelta. 

1. Kaupunki
Tässä ykkössijan jakavat ehdottomasti Pariisi ja Lontoo. En tiedä kumpi kaupungeista on enemmän suosikkini. Riippuu lähinnä siitä, millä tuulella olen. Olen käynyt Pariisissa 6 kertaa ja Lontoossa 3. Molemmissa on omat hyvät ja huonot puolet.


Kolmossijaa pitää minun luettelossa Lübeck, Lyypekki. Nautin vanhassa hansakaupungissa käymisestä aina yhtä paljon. Olenkohan mä edellisessä elämässä asunut siellä, koska kun menen sinne, niin tuntuu kuin tulisi kotiin. 

Sijalta neljä löytyy Tukholma. Tukholmassa käymme lähes joka vuosi. Tukholma on kaunis kaupunki. 

Sijalla 5 on Rooma. Siellä olen käynyt yhden ainoan kerran. Mutta ehkäpä joku päivä tiet vievät uudelleen Roomaan.

2.lemppariruoka

Jaa, mulle ruoka on lähinnä ruokaa. Meidän ruokamme koostuu lähinnä peruskotiruuasta, loppujen lopuksi aika harvoin käymme ulkona syömässä. Mutta ehdottomasti ykkössijaa pitää varmaankin perinteinen karjalanpaisti. Pitkään uunissa haudutettuna, että liha suorastaan hajoaa lautaselle on taivaallista. Erilaiset pastat tulevat kakkosena, broileriruuat kolmosena, miksei kunnon naudanpihvi nelosena ja vitosena salaatit. Käyn aika usein syömässä työaikana ison salaattilautasen lähellä olevassa ruokapaikassa. 

3.sisustuksen kulmakivet

Pakko myöntää en ole mikään sisustusguru. Tykkään kovasti pohjoismaalaisesta ja vaaleasta, mutta meillä ei näytä tällä hetkellä siltä. Mutta pikkuhiljaa vanha talomme on muuttumassa sinne suuntaan. Top 5 tässä on matot (rakastan mattoja), harmaa ja valkoinen väri, selkeys, laatu ja pehmeys.

4. haavelista


Ykkösenä tässä keikkuu nyt vuorotteluvapaa. Toivon, että minulla olisi mahdollisuus viimeistään ensi vuonna ottaa vapaata, mutta jos 17 vuoden työkokemus tulee tähän, niin silloin se karkaa minulta jonkin vuoden eteenpäin. Viimeiset 3 vuotta on töissä ollut sellaista, että olisin pidemmän loman tarpeessa. Vaikka tällä hetkellä työni onkin mukavaa, niin silti olisi kiva saada hetken hengähdystauko.


Kakkosena tähän New York. Haaveilen sinne matkustamisesta, vaikka minua ahdistaa lentäminen. Kaksi viikkoa isossa omenassa olisi ihanaa. 


Kunnon valokuvauskurssi, jossa käsiteltäisiin myös kuvankäsittelyä oikein kunnolla ja perusteellisesti. Valitettavasti näillä nurkilla ei sellaista ole tullut vastaan.


Laukkuhaaveita. Näitä riittää, maailmassa on ihania laukkuja, jotka ihan selvästi haluavat muuttaa minun luokse. Mutta se finanssipolitiikka tulee välillä vastaan. 


5. vinkkejä elämänvarrelta

Mä olen huono näissä. Ei mulla ole mitään vinkkejä takataskussa. Parasta on elää sitä elämää nyt, eikä huomenna. Huomisesta ei koskaan tiedä. 



Olen aloittanut tämän listan tekemisen jo 1.2. Hups, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. 




4 kommenttia:

  1. Minäkin pidän Pariisista ja Lontoosta, molemmissa on oma viehätyksensä. Haaveita meillä on kaikilla ja niin pitää ollakin. Tätä postausta oli kiva lukea, ei mitään väliä vaikka kirjoittaminen veikin niin kauan ;)

    Kivaa alkanutta viikkoa sinulle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukavaa viikkoa myös sinulle!

      Poista
  2. Näitä "pikkupaljastus" -kirjoituksia on aina kiva lukea. Minäkin haaveilen valokuvauskurssista. Niitä kuulemma järjestetään jokaisessa kansalaisopistossa tai ainakin kamerakerhoissa. Kysyn vaan missä, yhtään en edes naapurikunnissa ole onnistunut bongamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkään kanssa lukea näitä.
      Olen ollut kahdella kansalaisopiston kurssilla. Ensimmäisellä joka oli valokuvauskurssi oli ihmisiä, jotka eivät olleet kuvanneet juuri ollenkaan. Vaikka kyseessä oli jatkokurssi. Nyt syksyllä oli photoshop lightroom kurssi, joka ei vastannut yhtään odotusta. Valitettavasti oikeastaan emme käyneet yhtään kuvankäsittelyä vaan lightroomia yleensä :(

      Poista