30.10.2013

It's red

Paluu juurille, hiukset ovat jälleen punaiset ja erittäin lyhyet. Mulla on oikeastikin punertavat hiukset, mutta näin keski-ikäisenä (who, me?) ne ovat tummentuneet alkuperäisestä ja lisäksi joukkoon on tullut luonnon omiakin raitoja. Viihdyin vuoden lähes omanvärisissä hiuksissa, joissa oli vaaleita raitoja. Tarkoitus oli kasvattaa, kunnes tällä viikolla menivät hermot. Mä saan joka aamu suoristaa hiuksia, koska niissä on luonnonkiharaa (sellaista epämääräistä taipuilua) ja ne kasvavat ylöspäin eli joka aamu sojottivat taivasta kohti, vaikka olivat päältä 10 sentin mittaiset. Lisäksi laitoin hiuksiin ensin öljyä, sitten lämpösuojaa, puoli purkkia hiuspuuteria ja huonona päivänä vielä suihkauksen lakkaa. Eli kemikaaleja ihan reilusti. Eilen soitin kampaajalle ja sain peruutusajan täksi päiväksi. Kiitos, ei enää hiuspulmia, minuutti ja letti kunnossa. Myös silloin, kun on bad hairday. 



Hieman on väriä niskassakin, mutta olkoot. Huivi kaulaan ja menoksi huomenna. 

26.10.2013

Puolivaloilla

Tästä se taas alkaa, vuoden vaikein aika. Kaamosmasennus ja jatkuva väsymys. Mä inhoan loka-marraskuuta. Etenkin kun siirrytään talviaikaan, pimeä tulee aikaisemmin. Kohta on se aika vuodesta, jolloin on pimeää kun menee töihin ja pimeää, kun lähtee töistä. Todella houkuttelevaa...Tulisi lumi vain mahdollisimman pian. Hetkenhän saimme jo nauttia valkeasta maasta, mutta nyt on kaikki taas synkkää. Ja kaiken täydentää vielä ilmeisesti alkava silmätulehdus, joten meikkaamisenkin saa unohtaa. Kerta kaikkiaan täydellistä. 

Jotta ei menisi ihan synkistelyksi, niin laitetaan muutama inspiraatiokuva lauantaille.



Punainen polkupyörä toisi piristystä arkeen ja ihana harmaa neule.



Pinkki pörröneulekin olisi nätti.


Ihana harmaa neule ja raitaa, voisiko olla enää yhtään ihanampi yhdistelmä?


Lisää harmaata ja nahkarotsi. Ensi vuonna ostain itselleni täydellisen rotsin.


Mukavaa launtaita kaikille!




21.10.2013

Kosmetiikkahankintoja ja uusi mekko

Reissusta mukaan tarttui kosmetiikkaa. Sephorasta ostin meikinpuhdistusainetta, Triple action cleansing water. Tätä käytän silmämeikin putsaukseen ja sillä lähtee kaikki todella hyvin irti. Tuoksu on suhteellisen mietoa, eikä se kirvele silmissä, niinkuin jotkut aineet. Ostin kesällä tätä Pariisista ja nyt Tukholman Sephorasta hamstrasin pari lisää. Toiseksi ostin All-in-one nourishing oilia, joka sopii päästä varpaisiin. No katsotaan, kunhan olen testannut. Tuoksu tuntui ekaksi epämiellyttävältä ja hylkäsinkin sen kerran, mutta jonkin aikaa iholla oltuaan, se tuoksuikin todella hyvältä. Lisäksi ostin meikkivoidesiveltimen ja silmien rajauskynän. 



 photo DSC_3674_zps15f37824.jpg


 photo DSC_3678_zpsd4a46651.jpg

Laivalta ostin myös Guerlainin rajauskynän ja Diorin huulikiillon, joita alkaa tyttäreni mukaan olla kohta yhtä paljon kuin sillä yhdellä Ruotsin miljonääriäidillä :D

 photo DSC_3685_zpsd0641b7f.jpg

Uusi mekko on sen sijaan Zalandolta tilattu Henry Lloydin mekko, samanlainen kuin Norpalla. Tykkään kovasti ja tätä tullaan näkemään varmasti minun päällä usein, kunhan pääsen tästä alastomuuden tunteesta eroon. Jotenkin tuntuu, että jotain puuttuu. Ehkä iso huivi korjaa asian. 


 photo DSC_3694_zpsae285884.jpg

Jalassa vilahtavat viime talvena NAPin alesta ostetut Kenzon saappaat. Ja nyt huomasin, että olin unohtanut putsata ja lankata ne. Joten seuraavaksi niiden kimppuun.

19.10.2013

Päivän reippailut

Minä, sohvaperunoiden kruunaamaton kuningatar, kävelin tuulessa ja lumituiskussa kaupunkiin hakemaan lapsen kännykän huollosta. Ja vain palauttaakseni sen iltapäivällä takaisin. Jos vien Nokialaisen huoltoon sen takia, että se ei käynnisty, niin Tsekin keskushuollossa ei sitten vaivauduttu tarkistamaan akun kuntoa. Sonera-liikkeessä totesimme, että myyjän akulla puhelin toimii moitteettomasti ja omalla akulla ei edes käynnisty. Eli puhelin takaisin huoltoon, kun ei voida antaa hyllystä uutta akkua ja veloittaa siitä sitten Nokiaa.

Aamupäivällä välillä tuli lunta ja tuuli oikein kunnolla, kun taas iltapäivällä paistoi aurinkokin. Iltapäivällä sentään mentiin miehen autolla kaupunkiin, koska siinä on talvirenkaat ja minun autossa ei :( No maanantaina sitten ja loppuviikoksi se onkin jo luvannut +9 astetta. 

Aamun kävelylenkki kyllä teki hyvää ja samalla pyörähdin ostamassa sukkahousuja H&M:ltä ja alusvaatteita Changelta. 



 photo PA190211_zpsf72895c6.jpg


 photo PA190212_zps7704a8ff.jpg


 photo PA190219_zpsbb7d5ee7.jpg


 photo PA190223_zpsc4b2e67a.jpg

Mä olen ylpeä itsestäni, olen onnistunut jo muutaman viikon ajan välttämään kaikki nettikauppojen kiusaukset ja reissustakin selvisin vähillä ostoksilla. Joskus näin. Mutta mun pitäisi saada varattua kirpparipaikka, jonne olisi menossa vähintään 3 Ikean kassillista vaatetta sekä mattoja ja muuta roinaa. 

18.10.2013

Lunta!

Tänä aamuna maa oli valkoinen. Syksyn ensilumi on siis täällä. Töiden jälkeen pyrytti lisää.



Kuka käski lähteä bootseissa ja villakangastakissa töihin? Takki kastui kilsan matkalla ihan märäksi, kuten kengätkin.

Jalassa on Gina Tricotin alesta ostetut farkut. Hypistelin kyllä Tommy Hilfigerin keltaisia sammareita, mutta jäin miettimään, että tuleeko niitä pidettyä 100 euron edestä.toistaiseksi väri tuntuu kyllä kivalta, mutta kuinka kauan?
Reissun ostokset jäivät kovin kosmetiikkapainotteiseksi, ostin housujen lisäksi neuleen Tukholman H&M:ltä.  Neuleessa on melkein 70% angoraa ja loput polyamidia. Kertokaa mulle onko näitä ollut Suomessa myynnissä? Meidän H&M: llä on lähinnä akryyliä myynnissä. 


Onko jotain kikkakolmosta, jolla karvanlähtöä saa hillittyä? Neule oli niin nätti ja mun näköinen. 
Hieman jäi kaivelemaan yksi mohairsekoite, mutta jospa niitä olisi Kööpenhaminassa.

Ihanaa, viikonloppu on taas täällä!





17.10.2013

Tuli ja meni

Sekä loma, että Filippa K:n takki. Loma oli oikein onnistunut, meri tyyni eikä keinuntaa laivalla. Tukholman sää +11 astetta ja pilvinen. 
Mutta se takki. H&M:lläkin on paremman näköisiä takkeja. Kangas oli todella halvan näköistä, niinkuin minua siitä varoiteltiin ja ohutta. Selkään jäi ihmeellinen pussi, kun veti vyön kiinni. Palautukseen meni, että viuh vaan.

Palataan huomenna asiaan. Ostokset jäivät aika vähäisiksi, koska Kööpenhamina kutsuu marraskuun alkupuolella. Jotain pientä kuitenkin.

Näinköhän aamulla on maa valkoisena?

7.10.2013

Iltakävelyllä

Tehtiin miehen kanssa sunnuntai-illan kävelylenkki. Kierrettiin keskustan kautta ja takas. Matkaa tosin kertyi vain viitisen kilometriä, mutta mukava lenkki oli. Mukana mulla oli Olympus ja räpsin sillä matkan varrelta kuvia. No ihan ok kuvia edelleen, jotkut jopa yllätti. Osassa kuvista näkyy kyllä kohinaa, mutta antaa sen nyt olla häiritsemättä.


 photo PA060127_zps459332b0.jpg

 photo PA060128_zps589f09fd.jpg

 photo PA060132_zps423a19a1.jpg

 photo PA060139_zps68a5b441.jpg

 photo PA060143_zps1e954693.jpg

 photo PA060144_zps65cd2af2.jpg

 photo PA060149_zps073d694b.jpg

 photo PA060156_zps70f2ac12.jpg


 photo PA060162_zps3c3a90cc.jpg

 photo PA060169_zpsceec816e.jpg

Eilen tein ensimmäisen tilauksen Zalandolle, katsotaan alanko kirkumaan kun paketti saapuu. Hirvittävä halu iski tilata yksi näistä mekoista, kun luin kuinka purjehtijaksi tullaan -blogia. Tälläiset inspiraatio kollaasit ovat vaarallisia. 



6.10.2013

Kaunis päivä

Eilen oli aivan ihana, kaunis, tuulinen ja syksyinen päivä. Kumpa kaikki syyspäivät olisivat tälläisiä. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, tuuli ja lehtiä lensi puusta.
Saattelimme viimeiselle matkalle miehen mummon, joka eli kunnioitettavaan 97-vuoden ikään. Hautausmaalla oli niin kaunista. Kiersin pikaisesti hautausmaan läpi ja räpsin muutaman kuvan. 


 photo DSC_3641_zps373cb7b7.jpg

 photo DSC_3634_zps3dd8b274.jpg

 photo DSC_3630_zpsa115337f.jpg

 photo DSC_3631_zpsbe079e87.jpg

 photo DSC_3633_zps0627b9c9.jpg